keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Tilaus + ruoanlaitto - video

Heippa pitkästä aikaan! Tää mun postausten tekeminen on jäänyt nyt aika vähäselle, mutta mä yritän nyt skarpata. Meillä oli tossa 17.9 koulussa 100 hengen tiluas. Meidän luokan piti se sitten hoitaa ja kerta meidän luokassa on oppilaita sellanen 26, niin puolet luokasta joutui tulla vain kouluun. Itse halusin mennä, koska saatiin perjantai vapaaksi :-P Kumminki tultiin tuolloin kouluun vasta 12 ja päästiin siinä 19 aikoihin. Alkuruoaksi tehtiin asiakkaille silakkaleipiä. Pääruoaksi oli kahta eri vaihtoehtoa. kala vaihtoehtona tarjottiin lohta ja liha vaihtoehtona oli savustettua possun sisäfilettä. Jälkiruoaksi tarjottiin suklaavaahtoa. Pääruoista ei tullut otettua kuvia, niin niistä ei ole teille nyt jaettavissa kuvia. Ihan hirveetä, kun tää ensimmäinen jakso on mennyt ihan hirveetä vauhtia eteenpäin, sillä tän viikon jälkeen on enään yksi viikko koulua. Sen jälkeen alkaakin jo hiihtoloma ja sitten alkaakin työssäoppiminen joka mua jo nyt alkaa hirvittää, kumminkin olen menossa Rossoon. Meillä oli viimeksi lounasruokien valmistamisen työssäoppiminen, mutta nytten pitää mennä anasruokien valmistamisen työssäoppimiseen. Saas nähdä millaisia työvuoroja saan. Mielellä menisin aamuun, mutta vuorot toki aina vähän vaihtelee. silakkaleivät suklaavaahto Me pelattiin tossa edellis viikonloppuna Veinin kanssa wiitä. En ole koskaan aikasemmin Veinin kanssa pelannut mitään wii pelejä, niin nyt sitten ehdotin ja se kelpasi hyvin hänelle. Meillä on joka lähtöön wii pelejä. On vaikka ja mitä, mutta pelattiin tällä kertaa wii partya ja wii fit plus eli kyseessä on lautapeli. En ole itse pelannut wiitä maailman aikoihin, se on ihan jäänyt. Yhdessä välissä pelailin oikein urakalla, mutta siitä on kyllä aikaa. Viime viikonloppuna mummuni järjesti sukulais illallisen niin sanottuna. Päätin ylättää mummuni ja leivoin toscakakakun. Pelailtiin Runsorissa mölkkyä ja voi että olin huono, haha. Joka tapauksessa oli tosi mukava nähdä kaikkia pitkästä aikaan koko porukalla. 8-9 aikaan illasta täysikuu tuli esiin ja voi että mua harmitti, kun mulla ei ollut järjestelmäkameraa mukana, koska olisi tullu niin hyviä kuvia. Se menee vähä aina niin, että sillon kun jotain tarvii nii sillon just sitä ei ole. Joka tapuksessa känykällä tuli otettua parit kuvat.
wii amerikkalainen pannukakku täysikuu 26.9 Tähän loppuun laittaan uusimpani videoni, joka on youtubessa pyöriny jo yli viikon verran. Kysessä oli nimittäin se ruoanlaitto video. Huomenna meen Veinin kanssa kuvailemaan syksyisiä kuvia, niin siitä on tulossa seuraavaksi postausta. Huomenna on myös tarkoitus kuvata video, sillä ainakin ehdin koska on vapaapäivä :-P Nähdään pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti