perjantai 13. maaliskuuta 2015

Vielä viimeisen kerran

Viime viikon perjantaina mulla oli näyttö työharjoittelussa ja se meni ihan hyvin! Heti töiden jälkeen suunnattiin Millan kanssa matkahuoltoon, sillä meillä lähti sieltä onnibussi kohti tamperetta. Oltiin siinä kahdeksan aikaan illalla perillä. Meidät heitettiin melkeenpä heti sitten tähtiarenaalle. Me nukuttiin Millan kanssa koko yö ulkona, olisi aika tuskaa välillä, mutta oltiin kumminki varauduttu siihen hyvin. Saatiin ihan hyvät paikat, mutta en kumminkaa ollut siihen paikkaan oikeen tyytyväinen. Robin veti kyllä super mahtavan keikan.
Sunnuntaina menin veinille illalla ja päädin lukea maanantain kokeeseen, mutta se olikin tavallaan turhaa, koska meillä olikin sijainen. Maanantaina meillä oli ryhmissä työkoe, meidän ryhmän piti tehdä diabetes erityisruokavaliosta ja me saatiin numeroksi 3, olen todella tyytyväinen siihen! Tiistaina teimme koulussa hyviä ruokia, mutta en vaa tykkää pahemmin sushista. Käytiin tossa tiistaina kattomassa veinin kanssa luokkakokous, oli muuten aivan mahtava leffa!
Ensi viikolla alkaa uusi jakso ja silloin on vain teoriaa, mutta hyviä puolia on siinä, kun on lyhyitäkin päiviä. Tänään kävin pihalla napsimassa kuvia, mutta aurinko oli jo ehtinyt laskea. On niin ihanaa ku pihalle on tullut kevät ja rupee olemaan kokoajan lämpöisempi. Kello tikittää yhtätoista ja odotan että Veini pääsisi töistä ja tulee tänne mun luokse♥ Nyt rupeen kuvailemaan enemmän videoita, kun on enemmän aikaa!

2 kommenttia:

  1. IHANA POSTAUS JA ROBIN ON NIIIN IHANA TÄYDELLINENAINA JA IKUISESTI LOVE <3

    VastaaPoista
  2. Kiitän! Onhan se, mutta siitä postaus on tuolla alempana ;-)

    VastaaPoista