lauantai 31. tammikuuta 2015

Tammikuun kuulumiset

Ensimmäinen postaus tänä vuonna ja tääkin meni tammikuun viimeiselle päivälle, että mikäs tässä. Täällä blogin puolella on ollut tän kuukauden hiljaista, kuten myös minun youtube kanavallani. Kuvia tässä kuussa ei ole juuri tullut otettua, joten saatte tyytyä vaan nytten kännykän kuviin, luukuun ottamatta muutamia kuvia mitä otin tossa yksi ilta. Pidemmittä puheitta mennään mun kuulumisiin.
Mä oon nyt ollut työssäoppimissa jo neljä viikkoa lounasravintolassa Kaupungin/Runsorin kesmossa. Ihan hyvä paikka on ollut, että ei mulla mitään valittamista siitä paikasta ole. Hyvää ruokaa siellä tehdään :-P
Jäljellä on vielä semmoset viisi viikkoa. Koulussa olen maanantain ja tiistaina, loppuviikko menee sitten Kesmon maailmassa. ke-pe päivät on kyllä niin raskaita päiviä, sillä työajat on 7-15 ja oon joka päivä niin poikki, että en olisi ajatellut että työelämä näin raskasta on.  
Vapaa-ajallani tässä kuussa olen viettänyt aikaa Veinin kanssa, tehty ruokaa yhdessä, myös leivottu browniesseja ja nautittu toistemme seurasta, myös olen nähnyt Millaa ja Jenniä. Tänään olin heidän kanssa kaupungissa ja käytiin subissa + kaakaolla♥ Käytiin alkuviikosta Amarillossa syömässä ja söin Chiken bocketin.

Mulla on Tiistaina tulossa tänne blogiin vuosikatsastus 2014, joka on hiaman myöhässä! Aion kuvata videon tiistai/keskiviikko iltana ja se ilmestyy youtubeen loppu viikosta sitten, Nähdään! :)

2 kommenttia: