perjantai 18. tammikuuta 2013

I choose to be happy forever

Anteeksi ihan hirveesti kun en ole päivitellyt noin 2 viikkoon blogiani, suuri anteeksi siitä!
En ole millään ehtinyt, koska on ollut muuta tekemistä: kokeisiin lukemista, sanakokeisiin lukemista, läksyjen tekemistä, pianotunteja, tai ei mulla oo se kun kerran viikossa torstaisin ja  normi arkea. Mulla oli heti ekalla viikolla terveystiedon koe 11.1 siitä sain 7+ se koe ei sitten mennyt oikeen hyvin, 14.1 oli fysiikan koe ja 15.1 oli biologian koe. Jea! sadaan ensi viikolla todistukset 25.1. olen kyllä sitä odottanutkin jo kauan!

Perjantaina Suvi ja Jasmin tuli meille noin kello 16.00 ja me laulettiin ja kuvailtiin musiikkivideoita meistä, ja sitten tehtiin Sannille omistusvideo♡ -Johanna Kurkela ainutlaatuinen.
Eli me laulettiin se biisi Sannille ♡ & näytettiin se sitten Sannille kun me oltiin senkaa.
Oltiin Sannin kaa sitten joskus 20.30, koska se ei voinut olla aikaisemmin koska Sannilla oli ripari. Ja tehtiin sit kaikkee kivaa ;)) ei mulla sit täs oikeen muuta kerrottavaa ookkaan paitsi, yritän olla vähä aktiivisempi tän blogin suhteen. Vielä vähän kuvia.
toisiks viimeinen kuva on otettu pokkarilla ja muut järkkärillä.











3 kommenttia:

  1. Vihdoinkin heitän kommenttia! Kivoja postauksia ja hyviä kuvia =) Annan sulle yhen vinkin, minkä itekkin sain blogin alkuaikoina: Kantsii lukee postaus läpi ennen kuin julkasee sen kirjotusvirheiden varalta=) Itelläni on ainaski aika usein virheitä ja oikoluku auttaa =D
    Nii ja yks toivomus mulla olis, pistäkkö kuvia isommiks? =)

    Mutta seuraavaa postausta odotellessa =)

    VastaaPoista
  2. kiitos:D ja voin laittaa kuvia isommiksi! :) Olen tehnyt postauksen ja sit meen hetken päästä lukemaan sen ja sit huoman et siellä on kirjoitusvirheitä, sit äkkiä pitää mennä korjaamaan! Olen nyt ruvennut lukemaan pari kertaa ennen kun julkaisen postauksen, ettei tule kirjoitusvirheitä. ;)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista