sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Miks sä sytytit sillat palaan?

Heippa, täällä on ollu nyt aika hiljaista tän Tammikuun ajan. Voisin kertoa teille nyt vähän mun viimeisestä lomaviikostani. Viimeisen viikon lomastani otin tosi rennosti, yritin lepäillä jonkin verran, sillä tiesin että kouluun on kohta palattava. Tosiaan Santeri palasi ulkomailta loman loppupuolella ja nähtii Jennin kanssa Santeri keskustassa. Käytiin Pikku Quattrossa syömässä ja olin tosiaan kahen vaiheilla että ottaisinko pannupizzan vai ihan tavallisen pizzan, päädyin lopuksi kumminki ihan tavalliseen broileri pizzaan. Käytiin pizzan jälkeen ostamassa Jennin kanssa vähä juomia Millan 18-vuotis synttäreille :P On kyllä aika huolestuttavaa, kun tuli syötyä kolmena peräkkäisenä päivänä roskaruokaa. Ehkä se oli ansaittu lomalla, nyt ainakin aion pitää tauon mäkkäristä ja pizzeerioista. Onneksi en kumminkaan ottanut kana-ateriastani kuvaa. Keskiviikkona Veinin rupesi tekemään mieli pannupizzaa, joten äitini lähti hakemaan meille abc:ltä pizzoja. Olihan ne pannupizzat ihan hyviä, mutta mikään ei voita rosson pannupizzoja :P! Launtaina juhlittiin Millan synttäreitä, tosiaan pohjat mentiin ottamaan Millan luokse ja sieltä suunnattiin suoraan fonttaanaan. Oltiin kyllä vähä myöhässä liikenteessä, sillä lähettiin vasta siinä puol 2 aikaan yöstä. Noh seuraavaksi lähetään sitten aikasemmin. Oli kyllä aivan mahtavat synttärit♥ Meinkö teillä rytmi sekasin lomalla? Multa ei edes kannattais kysyä, aina kun alkaa loma niin mun unirytmi menee ihan sekasin. Menin toisiaan nukkumaan siinä 4-5 aikoihin ja heräsin siinä 1-2 aikaan päivästä. Onneksi olen nyt saanut rytmin korjattua, kun koulussa on oltu semmonen kaksi viikkoa. pizza Monopoly baari pannupizza Onko joku teistä ollu Cheekin jäähallikiertueella? Oltiin Millan kanssa 16.1.16 Vaasan keikalla. Päästiin Millan kanssa eturiviin, koska päästiin vähä etuajassa siäsälle ;) Joka tapauksessa Nikke Ankara oli lämppääjänä, se esiintyi sellaset 20 minuuttia. Cheek esiintyi semmoset 2h ja voi että hän veti aivan mahtavan keikan♥ Sain koskee Cheekin käteen jopa 2x, omg :o! Jatkot olis ollu vielä fonttaanassa, mutta tällä kertaa jätin väliin, kun sissänpääsy olis maksanu pelkästään 14€. Kiitos vielä Cheekille aivan huikeasta keikasta!♥ nähdään ensi postauksen parissa. Heippa♥ Nikke Cheek 16.1.16

2 kommenttia: